logiikkaa

Älkäämme kuvitelko että löytäisimme enää mitään olennaisesti uutta, joka muuttaisi elämän logiikkaa,kun louhimme ihmeitä irrallisen kunnianhimomme sokaisemina.
Raavimme todellisuuden pintaa, luomme ympyrän laidalle oman siirtolamme,
portin seuraavalle epätodellisuuden tasolle.
Siellä tottumus on kaksin verroin raskaampi ja tarvitsee kahdesti korjaussarjaa.
Siinä aikuisen on suru luopua leluistaan.

Etuoikeus, hyvä ystävä rakkain, kovin tärkeä minulle. Pysy siinä vierellä, me kohta jutellaan.

Tee toiselle niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän. Siinä on totuuden ydin.
Kaikki muu on ihmeen monimuotoisuutta.
Tämä on ihanteellinen tila, absoluutti.

Näinä "individualismin" aikoina emme tavallisesti odota toisten tekevän hyväksemme mitään.
Emme toivoisi että ystävämmekään olisi meitä kohtaan katkera sen vuoksi että emme
tyydyttäisi tämän odotuksia.
Ymmärrämme ettei kehotus vaadi meiltä lähtökohtaisesti muuta kuin että emme tekisi toiselle mitään mitä tämä ei tahtoisi itsellensä tehtävän.
Nämä kaksi, aktiivinen ja passiivinen tapa olla olematta tuhoava, jättävät
ääripäissään väliinsä valtavan suuren liikkumavaran ihmisen persoonallisuudelle.

Meille on annettu sydämen käyttöohje, jonka avulla saamme tietää mitä meidän tarvitsee tietää.

Kaaos on looginen. Ihminen läpinäkyvä.
Mieletön se joka meni piiloon, on siellä kokonaisen elämän ja kärventyy kuitenkin.
Romukaupunkilasilabyrintissä sielut surffaa toistensa lomassa osuen kovasti toisiinsa.
Avaruuden tomu, tähdet ja planeetat, valovuodet vedossa meissä.

Eläköön!